Part I: The Wait

Aloitetaan nyt vuoden 2008 muoti-ilmiö muodikkaasti vuoden myöhässä, eli blogaaminen. Tämän blogin tarkoitus on seurata meikäläisen seikkailuja Saksassa vaihto-oppilaana lukuvuonna 2009-2010. Tälle ei ole kaavailtu tai ylipäätänsä asetettu mitään standardeja, lue jos kiinnostaa, jos ei niin älä. Fifty-sixty tää blogi on minulle henkilökohtainen päiväkirja, jota voin sitten joskus lueskella ja muistella vaihtovuotta, ja teille muille, jotka mun touhusta olette vähääkään kiinnostuneita, ikkuna mun elämään Saksassa.

"The Wait" on kyllä aika hyvä nimike tälle merkinnälle, sillä eipä tässä paljoakaan muuta tehdä. Odotetaan, odotetaan ja odotetaan vielä vähän lisää, sitä kaunista päivää, jolloin saan tietää oman kylän mihin joudun. No arvaattekin varmaan, mitä sitten tehdään? No odotetaan tietenkin! Sitten venaillaan vaan sitä, että pääsisi vihdoinkin sinne Saksaan. Henkilökohtainen toiveeni on päästä Etelä-Saksaan, sillä kun joulun tienoilla käväisin Münchenissä, tykästyin kaupunkiin erittäin paljon ja sen ympäröiviin maakuntiin myös. Murre vähän epäilyttää siellä päin, sillä he puhuvat niin outoa saksaa, että minä, eikä aina edes saksalaiset, en ymmärtänyt aina, mitä heillä oli sanottavana. Olisikin aika mahtavaa oppia se murre, tosin vähän epäilyttää, että sen oppisin. Jos oppisin, menisi tietenkin yo-kokeet päin persettä, koska kirjoittaisin müncheniläisittäin, enkä sitä kuuluisaa hochdeutschia (kirjakieltä).

Kauheasti en ole analysoinut omaa vuottani. Tietenkin olen sitä aina silloin tällöin funtsinut mutta en koskaan kovin pitkälle. Mennään sinne ja ihmetellään siellä sitten, missä helvetissä tällä kertaa ollaan, ilman ihmeempiä suunnitelmia. Muut vaihtarit, joihin olen tutustunut, blogeja lukenut tai muuten vaan ollut yhteydessä, ovat kovin erilaisia minuun verrattuna. He ovat kovin iloisia kaikesta, pitävät kaikista, eivät sen kummempin arkaile, positiivisella asenteella joka paikassa ja löytävät kaikesta jotain hyvää - vilpittömästi mukavia. Pistää miettimään, että olenkohan nyt ihan oikeassa paikassa, kun en kuulu siihen "muottiin". Noh eipä meitä vaihtareita yhteen muottiin voida lykätä, niin kuin Risto sanoi, kaikki olemme erilaisia, tuntuu vain, että nuo plikat ovat vähän energisempiä kuin minä. Saas ny nähä mitä Lahden koulutuksessa tapahtuu, pysynkö yhtään kärryillä.

Kun yhdessä mennään ja porukalla tehdään, kaikki valmistuu aikanaan. Sillä meiningillä vois lähteä tähän reissuun, joka on jo siis alkanut, periaatteessa. Uusien ihmissuhteiden luominen on tämän touhun keskipiste ja nyt siihen pitääkin sitten ihan oikeasti jo keskittyä. Luojan kiitos en ole kovin ujo, mutta on kyllä hauska nähdä miten Saksassa touhu lähtee liikkeelle, kun pitäisi saksaksi niitä kavereita saada. Erään ystäväni legendaariseen lausahdukseen "Kai tällä nyt vittu jotain saa" , voidaankin päättää tämä tarinoiminen.

Päivän biisi: Megadeth - Wonderlust.